Kimmo Perkkiö on:
49-vuotias ikinuori kolmenen lapsen isä Lehmosta Kontiolahdesta. Olen äänen ammattilainen ja kahden osakeyhtiöni kautta teemme ääniä elokuviin ja musiikkia Suomen eturivin artistien kanssa SF Sound studiollamme Pielisjoen rantamaisemissa.
Tällä hetkellä olen myös Vihreiden kunnanvaltuutettu Kontiolahdella ja Kontiolahden Vihreiden hallituksen jäsen. Lisäksi olen Pohjois-Karjalan maakuntavaltuuston jäsen ja toiminut useamman vuoden Kontiolahden yrittäjien hallituksessa ennen valtuuston luottamustehtäviä.
Olen toteuttanut ja ollut mukana ohjausryhmissä useissa ELY- ja EU-hankkeissa omissa yrityksissäni ja eri oppilaitoksissa.
"🏎Politiikan Kimi Räikkönen💨"
"Suomalainen, mutta ei mikään perus"
Sellaista stereotyyppiä kun ei ole edes olemassakaan. Olemme kaikki osallisia erilaisissa vähemmistöissä ja historiallisesti olemme kotoisin hyvinkin eriluonteisista heimoista. Maailman mittakaavassa olemme hyvin pieni vähemmistö. Tästäkin syystä meidän tulisi puolustaa vähemmistöjen oikeuksia sillä näin puolustamma myös itseämme ja oikeuksiamme kansakuntana.
"Jos Vihreät olis supersankareita, olisin varmaan Deadpool😉"
Vaalilupaukseni
Lupaan ajaa koko maan ja kaikkien sen asukkaiden etuja. En vain omien äänestäjien, pienten sidosryhmien tai hyväveliverkostojen etuja.
Selvitän aina asioiden taustat ja perustan päätökseni todistettavaan tietoon, en taikauskoon tai vaihtoehtoiseen huuhaa-totuuteen.
Lupaan edistää tasa-arvoa. Vastustan kaikkea rasismia oli kyseessä sitten ikä, sukupuoli, ulkonäkö tai muu kiusaamisen tekosyy. Syrjintä ei vain kuulu sivistyneeseen yhteiskuntaan.
Arvot
Minulle tärkeimpiä arvoja ovat totuus (ei se vaihtoehtoinen), koulutus joka perustuu edellä mainittuun totuuteen, empatia ja nöyryys sekä tietysti terveys ja hyvinvointi nyt ja kauas tulevaisuuteen.
Olemme vedenjakajalla ja nyt valitaan virran suunta johon kuljemme tulevaisuudessa.
Tavoitteeni
Tavoitteeni on tuoda paras asiantuntijuus ja tieto päätöksentekoon. Itseltäni sitä ei tietenkään aina löydy, mutta tiedän mistä sitä hakea ja osaan soveltaa sitä käytännössä.
Tarkoitukseni on kääntää yhteiskunnan kehitys tuomaan hyvinvointia ja käynnistämään prosesseja jotka ajan myötä tuovat ratkaisuja ongelmiin ja eriarvoisuuteen. Pidettiinhän naisten äänioikeuttakin joskus mahdottomana.
Haluan rohkaista parhaita asiantuntuijoita lähtemään mukaan politiikkaan jotta päätöksiä tekisi tolkun porukka. Toivottavasti tämä kehitys toisi päätöksen tekoon siihen pätevimmät ja tekisi samalla oman osallisumiseni politiikkaan tarpeettomaksi.